lauantai 1. marraskuuta 2014

Millainen tulevaisuuden Suomi tulee olemaan?

Olen viime aikoina ihmetellyt miksi kansalaiset Suomessa eivät tahdo ymmärtää tai hyväksyä tosiasioita. Mielestäni on selvää, että suomalainen työ- ja elinkeinopolitiikka sekä uudelleenjakava sosiaaliturvajärjestelmä tarvitsevat kipeästi järkeviä uusia ratkaisuja. Suomi on kehittynyt historiansa aikana massiivisen jakopolitiikan toteuttajaksi, mikä on osaltaan vähentänyt talouden ja työllisyyspolitiikan painottamista poliittisessa fokuksessa.

Suomalaisten täytyy alkaa ymmärtää talouspolitiikan ja työllisyyspolitiikan uudistamisen merkitys kasvun, työpaikkojen ja toimivan yhteiskunnan kehittämiseksi. Kuten on jo monesti poliittisessa keskustelussa-Kokoomuksen taholta- todettu, on turha jakaa ennen kuin on jaettavaa. Suomessa täytyisi uskaltaa tunnustaa, että jakopolitiikka ja sosiaaliturva eivät ole politiikassa pääasia. Vaan elinkeino-, talous-ja työllisyyspolitiikat ovat niitä aloja, joilla päätetään tulevaisuuden mahdollisuuksista ja työpaikkojen luomisesta.

Mielestäni sosiaaliturva ei tule missään tilanteessa passivoida kansalaisia mikä tarkoittaa, että meidän täytyy alkaa ottaa kovempia keinoja käyttöön mm. työttömyyspäivärahaetuuden saamisessa. Ei ole järkeä antaa mahdollisuutta työttömyyspäivärahan saamiseen ilman työpanosta ja se täytyy vaatia jokaiselta etuutta nostavalta. Meidän tulisi tehdä uusia työvoimapoliittisia ratkaisuja pelkäämättä sanoa ääneen, että ihmisten on suostuttava tekemään erilaista yhteiskunnallista työtä työttömyyspäivärahan eteen. On aktivoitava työttömät käyttäen selkeitä ja tiukkoja otteita. Tähän asti Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on mahdollistanut elämisen työttömänä vaikka koko elämänsä ajan ilman mitään panosta yhteiskunnan eteen.

Työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa täytyy alkaa toteuttaa enemmän joustavuutta, koska työmarkkinoiden tulee tehostua. Vain sitä kautta saadaan talous kasvuun. Minusta on esimerkiksi täysin turhaa vaatia, että ulkomaiset työntekijät voivat saada oleskeluluvan Suomeen työn perusteella vain jos Työ-ja Elinkeinotoimisto arvioi, että Suomessa ei ole työntekijöitä hoitamaan alan töitä. Kuitenkin todellisuudessa työvoimatoimistoihin ilmoittautuneet vapaiden työmarkkinoiden käytettävissä olevat henkilöt (suomalaiset) eivät mene tekemään kyseisiä töitä (esim. siivoustyö), koska saavat työttömyysetuutta ilman mitään työpanosta. Tämä loukkaa myös työnantajien vapautta valita työntekijänsä mikä on erityisen negatiivinen asia! Yrittämistä täytyy tukea kaikin mahdollisin keinoin sillä he luovat tämän maan taloudellista kasvua ja antavat uudenlaisia työpaikkoja.

Lopuksi haluan kannustaa suomalaisia ymmärtämään monikulttuurisuuden tärkeyden ja hyödyn. Mitä erilaisempia kansalaisuuksia Suomessa on, sitä kansainvälisempi, muutoskykyisempi, tuottavampi ja kehittyneempi Suomi tulee tulevaisuudessa olemaan. Suomalainen kulttuuri ei ole ylivertainen niin kuin jotkut Suomessa tuntuvat ajattelevan. Kun Suomi saisi vahvistusta mahdollisimman monista kulttuureista omaan henkiseen  tieteelliseen sekä elinkeinopoliittiseen pääomaansa, Suomi voisi kehittyä merkittävästi tulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti